Perussuomalaiset ovat oikeassa … tavallaan

Milleniaaleille annettu lupaus huomisesta on muisto vain

Viime vuosien poliittisia kehityskulkuja on ollut kovin vaikeaa tulkita niillä linsseillä, joilla sukupolveni on opetettu asioita tutkailemaan. Me 90-luvun alun suomalaiset lapset vietimme lapsuutemme ja nuoruutemme kulttuurisessa ympäristössä, jossa Neuvostoliiton romahtamisen ja kylmän sodan jännitteiden purkautumisen jälkeen uskottiin länsivetoiseen demokratian, ihmisoikeuksien ja monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön voittokulkuun. Suomessa koettiin raskas lama, mutta yleinen ilmapiiri tuntui meistä useimmista olevan toivoa täynnä.

Narsistiset sosiopaatit valtionpäämiehinä, Euroopan unionin rakoilu ja ratkeilu, poliittinen polarisaatio, demokratisoitumiskehityksen pysähtyminen ja eksistentiaalisen mittakaavan ekologinen kriisi. Nämä turbulenssit eivät oikein istu siihen jatkuvan edistyksen ja valistuksen estetiikkaan, johon olemme kasvaneet. Mitä tapahtui totuudelle? Mihin kadotimme kunnioituksen toisiamme kohtaan? Eivätkö kaikki asiat vääjäämättömästi kehitykään rauhallisempaan, harmonisempaan ja parempaan suuntaan?

90-luvun lapsena viimeiset 10 vuotta ovat olleet paitsi fyysisen ja henkisen aikuistumisen aikaa, myös suurten ideologisten pohdintojen ja tuskailujen aikaa. 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeen monet perinteiset talouspolitiikan lainalaisuudet ovat (syystäkin) natisseet liitoksistaan samalla, kun ympäri maailman liberaalin demokratian arvot, joiden varaan koko kasvatuksemme on nojannut, ovat tulleet kyseenalaistetuiksi. Vielä joitakin vuosia sitten autoritaariset johtajat sentään ylläpitivät jonkinlaista demokratian kulissia, mutta nykyään silläkään ei tunnu olevan juuri arvoa.

Lapsuuden pehmeän pörröisestä ja toiveikkaasta yhteiskunnallisesta eetoksesta eroon jouduttuaan nuori aikuinen joutuu nyt pohtimaan: miltä osin aatteellinen pohjani itse asiassa palvelee tämän päivän yhteiskunnallisen todellisuutemme tulkintaa, ja miltä osin sitä on muutettava? Voidakseen puhutella uskottavasti kaltaisiani milleniaalisukupolven edustajia, olisikin poliittisilla liikkeillä tänä päivänä oltava vastauksia siihen, miksi meille annetut tulkintalinssit ovat säröytyneet.

Tällä hetkellä suomalaisista puolueista jonkinlaista vahvaa muutosnarratiivia onnistuu kommunikoimaan lähinnä Perussuomalaiset, joka lieneekin Suomen nykyisistä puolueista taitavin aistimaan ja kanavoimaan ajan henkeä. Alla sanoitan yhden tulkinnan siitä, mistä nykyinen vaikeutemme voi johtua ja mihin hermopäätteeseen Persujen viesti ehkä osuu. Lopuksi peräänkuulutan heidän tarjoamaansa verrattuna kestävämpää visiota tulevaisuudesta.

Itse olemme kuoppamme kaivaneet

Viime vuodet ovat saaneet monissa sukupolveni edustajissa aikaan heräämisen. Usko on alkanut horjua suhteessa esimerkiksi kapitalistisen markkinatalouden ja liberaalin demokratian kykyyn yhdessä kannatella vapaata ja vakaata läntistä elämäntapaa. Monissa demokratioissa, erityisesti ”vapainta” kapitalistista järjestystä noudattavissa, varallisuus on kasautunut täysin poskettomissa määrin. Tämä on johtanut sekä suurien kansanosien turhautumiseen ja suhteelliseen kurjistumiseen että toisaalta poliittisen ja taloudellisen vallan keskittymiseen yhä harvempiin käsiin. Tällainen varallisuuden ja vallan keskittyminen nakertaa demokraattisen järjestelmän uskottavuutta ja heikentää rauhallisen yhteiselon pohjalla olevaa yhteiskuntasopimusta. Niille, jotka eivät ole vaurauden ja hyvinvoinnin kasautumisessa voittavia osapuolia, herää väkisinkin epäilyksiä. Onko meitä kusetettu? Missä on meille luvattu valumaefekti (trickle-down)?

Myös toisen maailmansodan jälkeen alkanut viimeisin globalisaatiorynnistys on muuttanut rajusti yhteiskunnallista pelikenttää. Sotien jälkeen alettiin enenevästi solmia erilaisia niin kutsuttuja vapaakauppasopimuksia ja purkaa kansainvälisen kaupan regulaatiota. Laajemman kansainvälisen kaupan ja taloudellisen keskinäisriippuvuuden ajateltiin ehkäisevän aseellisia murhenäytelmiä, jollaisista oli 1900-luvun alkupuolelta ihan riittävästi kokemusta. Vaikka maailma onkin sittemmin ollut suhteellisen rauhallinen, on kaupan vapauttamisesta voimistunut talouden globalisoituminen ollut omiaan lisäämään toisenlaista epävakautta. Matalaa koulutustasoa vaativien teollisuustöiden siirtyminen alhaisen työvoimakustannuksen maihin on aiheuttanut monissa “kehittyneissä” maissa tyytymättömyyttä ja ja kipuilua niissä väestöryhmissä, joita muutokset ovat koskeneet. Maaseudut ovat autioituneet tarjolla olevien töiden luonteen muututtua ja työpaikkojen siirryttyä kaupunkeihin, mikä on ollut omiaan lisäämään yhteiskunnallista kitkaa ja monien ihmisten katkeruutta. ”Kehittyvissä” maissa taas karkeasti ottaen työpaikat ovat siirtyneet kaupunkeihin, perinteinen elämäntapa on hylätty ja ympäristö on pilattu.

Globaalin kapitalismin logiikassa tuotantopanokset ovat keskenään pitkälti vaihdettavissa, eikä erilaisten työtehtävien fyysisellä sijainnilla välttämättä ole juuri merkitystä. Yksittäisen ihmisen elämän ja psyykkeen näkökulmasta taas esimerkiksi asuinpaikka, äidinkieli, lähiyhteisö, ammattitaito sekä kulttuuriset perinteet ja juuret eivät tietenkään ole sormia napsauttamalla vaihdettavissa.

Samalla olemme viime vuosikymmeninä ajaneet kiihtyvällä vauhdilla yhä lähemmäs totaalisen ekologisen katastrofin tiiliseinää. Viimeistään 1970-luvulta asti on tiedetty, että jatkuvaan talouden ja resurssienkäytön kasvuun perustuva talousmallimme ei voi olla planetaarisesti kestävä, mutta olemme yhtä kaikki lähes 50 vuoden ajan ummistaneet silmämme tilanteelta. Ihan kuin ongelma poistuisi, jos sille ei tehdä mitään. Dmitry Orlov on kuvannut tapaa, jolla tiiliseinä ennen pitkää kyllä koulii meitä: “Kuten tiedätte, tiiliseinillä on paljon opetettavaa ihmisille, jotka kieltäytyvät tiedostamasta niiden olemassaoloa, ja ne ovat hyvin kärsivällisiä niiden oppilaiden kanssa, joille ei riitä yksi oppitunti.”

Persut tasapainoilevat aikamme aatteellisten mannerlaattojen liikkumasaumassa

Kaikki tämä huomioiden ei minusta ole lainkaan yllättävää, että kansallispopulistiset puolueet ovat kasvattaneet rajusti suosiotaan ympäri maailman. Perussuomalaiset sisarpuolueineen kuvailevat paluuta sellaiseen elämäntapaan, johon liittyi vähemmän epävarmuutta, ja jossa päätöksenteko oli globaalien markkinavoimien sijasta omissa ja itseä läheisten ihmisten käsissä. Suomalaiset päättivät Suomen asioista, ja niin edelleen. Tuollaisessa elämäntavassa voitiin ikään kuin toteuttaa oman kansan ikiaikaisia perinteitä ja olemisen tapoja vailla murhetta siitä, miten ihmiset toisaalla elämäänsä elivät.

Eri asia on tietysti, onko tällaista kansallispopulistien kuvailemaa maailmaa koskaan ollut olemassakaan. Koko kansallisvaltioiden ajatus on nykyisessä muodossaan kovin tuore keksintö, ja käsityksemme tarkkapiirteisistä ja homogeenisistä “kansoista” taitaa olla viime kädessä kovasti romantisoitu. Ainakin jos tarkoitetaan (vasta) 1800-luvulla yleistyneen nationalistisen liikehdinnän määrittelemiä kansoja. Nostalgiaan liittyy tietysti aika lailla myös muita ongelmallisia puolia – vaikkapa naisten tai seksuaalivähemmistöjen asema on nykyisessä sivilisaatiossamme pitkään ollut kammottava.

Samalla kuitenkaan perustavanlaatuista kaipuuta paikallisempaan elämäntapaan ja kulttuuriin ei minusta pitäisi väheksyä – päin vastoin. Kuten yllä tuumasin, eivät ihmisen elämä ja psyyke noudata kapitalistista vaihdettavuuden logiikkaa, ja tietyllä pysyvyydellä ja jatkuvuudella on ihmiselle aito arvo – myös kulttuurisessa ja perinteisessä mielessä. Lähellä oleviin asioihin ja ihmisiin on helpompi samastua kuin maapallon toisella puolella tapahtuviin asioihin. Meitä huolestuttavat mökkijärven rehevöityminen tai lähipuiston lanaaminen, mutta olemme täysin sokeita olohuoneessamme seisovan telkkarin tuotantoon liittyneille ekologisille tai inhimillisille kustannuksille, jotka ovat realisoituneet jossain kaukana olohuoneestamme.

Nykyisellä kansallispopulistisella poliittisella renessanssilla on muitakin huomionarvoisia taustavaikuttimia.

Globalisaatiokehityksellä on ollut kulttuuriselta kannalta globaalisti tasalaatuistava vaikutus, joka ainakin intuitiivisella tasolla kytkeytyy myös kansallispopulististen puolueiden kanavoimaan protestihenkeen. Eri puolilla maailmaa katsotaan aivan samoja telkkariohjelmia, kuunnellaan samaa musiikkia ja syödään samoja ruokia.

Tietoista kulttuurista tasalaatuistamista on tietysti harrastettu jo tuhansia vuosia: esimerkiksi jo apostolien ajasta saakka harjoitettu ja luonteeltaan kolonialistinen kristillinen lähetystyö on pyyhkinyt maapallon eri alueilta lukuisia paikallisia alkuperäisuskoja ja -kulttuureja ja korvannut niitä kristillisillä traditioilla. Viime vuosikymmeninä globaalien valtaideologioiden lähetystyön voi kuitenkin ajatella saavuttaneen historiallisesti ennennäkemättömän tehokkuuden ja automatisaation tason tieto- ja viestintätekniikan kehityttyä. Tämän uuden, tehokkaan lähetystyön harjoittaminen on toki ollut enemmänkin taloudellisen ja poliittisen kuin hengellisen eliitin käsissä. Erityisesti viihdeteollisuus on propagoinut hyvin tehokkaasti nykyisin vallitsevaa kuluttajuuteen perustuvaa ihmiskuvaa.

Viime vuosikymmenten taloudellis-poliittisessa kehityksessä on siis paljon sellaista, jota voi aivan ymmärrettävästi protestoida. Huomionarvoista on muuten myös se, ketkä protestiin osallistuvat. Kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeen kirjoitettiin paljon siitä, kuinka Perussuomalaisten äänestäjäkunta on jo kovin monikasvoinen – puolueen kannattajat eivät ole mitään maaseudun syrjäytyneitä reppanoita, vaan Persuja äänestetään myös kaupungeissa ja erilaisissa sosioekonomisissa ryhmissä varsin aktiivisesti. Vaikuttaa siltä, että ihmiset hyvin monenlaisissa kansanryhmissä vastustavat jotain nykyisessä maailmanmenossa. Arvaukseni on vieläpä, että suuri osa vastustuksesta on luonteeltaan intuitiivista tai emotionaalista enemmänkin kuin tietoisen järkeilyn tulosta. Nykyinen elämäntapamme kun ylikuluttaa paitsi luonnon resursseja, myös monien ihmisten mielenterveyttä. Tämän todetakseen voi tutkailla vaikka nuorten mielenterveysongelmia koskevia tietoja.

Perussuomalaiset ovat siis mielestäni siinä suhteessa “oikeassa”, että he ovat onnistuneet kenties ainoana suomalaisena puolueena puhuttelemaan sitä turhautuneisuutta ja voimattomuutta, jota monet ihmiset kokevat nykyisen yhteiskuntamme paineessa.

Kansallispopulistit kanavoivat tietysti omasta mielestäni protestimielialaa väärään paikkaan. Esimerkiksi Perussuomalaisten ongelma on siinä, ettei heillä ole tarjota mitään aitoja ratkaisuja nykyiseen tilanteeseen, vaan populistisessa hengessä monisyisiin ja vaikeisiin ongelmiin tarjotaan yksinkertaiselta kuulostavia pseudoratkaisuja, kuten humanitaarisen maahanmuuton lopettamista. Se ei tietenkään olisi ratkaisu yhteenkään yllä kuvatuista, globaaleihin yhteiskunta- ja talouspoliittisiin valintoihin liittyvistä oirehdinnoista. Sitä paitsi lisääntyvä pakolaisuus aiheutuu suurelta osin ihan samoista syistä kuin suomalaistenkin kipuilu. Globaali talousjärjestelmämme on tuhonnut monet elämää ylläpitävät ekologiset (ja sosiaaliset) järjestelmät erityisesti globaalissa etelässä, mitä vaikutusta lämmennyt ilmasto voimistaa. Ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pakoon kohti toistaiseksi elinkelpoisia alueita.

Persujen maahanmuuton vastustus voi olla etäistä sukua sellaiselle politiikalle, jota tarvitsisimme

Kuten yllä mainitsin, yksi pitkälle erikoistuneen globaalin talousjärjestelmän ongelmallisista puolista on se, että se etäännyttää meidät elämäntapamme ylläpitoon tarvittavista energia- ja muista tuotantopanoksista. Globaali talous nojaa valtaosaltaan halpoihin fossiilisiin tuotantopanoksiin, ja systeemi tuottaa niin elonkehän kuin ilmakehänkin kannalta ympäri maailman aivan valtavia ympäristöongelmia. Helsinkiläiselle tietotyöläiselle ei tästä kaikesta näy muuta kuin se, että naapurin S-marketissa on myynnissä tammikuussa neljää erilaista avokadoa ja kolmea erilaista japanilaista merilevää.

Vauraiden länsimaisten yhteiskuntien kansalaisina (erityisesti kapunkilaisina eliitteinä) olemme niin kaukana mistään reaalisesta tuotannosta, ettei meillä ole minkäänlaista emotionaalista tai muuta kytköstä elämäntapamme reaalisiin seurauksiin. Emme osaa surra sitä, että Suomen metsäalasta vain 1–2 % on monimuotoista, vanhaa luonnontilaista metsää, tai sitä, että ennen runsaiden peltosirkkujen kanta Suomessakin on romahtanut. Emme tunne mitään tuskaa siitä, että maailman suurimpien kivihiilen tuottajiin lukeutuvassa Australiassa on kuollut viime kuukausien järkyttävissä maastopaloissa arviolta jopa puoli miljardia eläintä. Emme joudu joka päivä tekemisiin senkään kanssa, kuinka valtavasti monimuotoista sademetsää on raivattu, jotta voitaisiin tuottaa autojemme “ekologiseksi” biopolttoaineeksi jalostettavaa palmuölyjä. Globaalissa taloudessa voi myös aina syyttää jotain muuta – kyllähän me jo teemme osamme, mutta entä nuo kiinalaiset.

Uskoakseni seuraavina vuosina talousjärjestelmämme ja elämäntapamme tulee muuttumaan ekologisen kriisin kärjistymisen seurauksena radikaalisti. Ajamme tavalla tai toisella ekologian tiiliseinään, ja lähinnä on kysymys siitä, kuinka totaalista tuhoa törmäyksestä aiheutuu ihmisten ja muiden eliöiden elämälle, ja kuinka nopeasti. Nyt olisikin syytä pohtia, millaisessa kotterossa haluamme törmäyksen sattuessa istua.

Uskon, että ekologisen kriisin edetessä nykyistä paikallisemmin virittynyt talousjärjestelmä palvelisi meitä parhaiten. Kullakin maapallon alueella pitää oppia elämään mahdollisimman pitkälti lähialueen luonnonvarojen käytön kannalta kestävissä puitteissa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että maapallon eri alueilla elämäntapojen pitää näyttää toisistaan poikkeavilta. Elonkirjo näyttää eri puolilla planeettaa erilaiselta, ja näin ollen myöskään kestävästi rakennetut ihmisyhteisöt eivät voi olla toistensa klooneja (mikä sivumennen sanoen sekin voisi toisin argumentoituna olla pointti Persun pelikirjasta). Historiallisissa alkuperäiskulttuureissa on ollut yllättävän paljon samankaltaisuuksia, mutta on myös erittäin hyviä syitä sille, miksi ympäristönsä kanssa jonkinlaista tasapainoa tavoitelleissa kulttuureissa on eri alueilla ollut myös paljon eroavaisuuksia. Käytännössä kullakin maapallon alueella olisi syytä akuutisti vahvistaa kaikin keinoin yhteiskunnan perustoimintojen toteuttamiseen tarvittavaa systeemistä sitkeyttä ja kriisisietoisuutta. Paikallisuus ei tarkoita sulkeutumista tai sisäänpäin kääntymistä. Se kuitenkin ehdottomasti tarkoittaa rajuja muutoksia esimerkiksi teollisen tuotannon, infrastruktuurin ja elämäntapaamme kannalta.

Meillä on suomalaisina käynyt tässäkin suhteessa poikkeuksellinen tuuri. Suomi sijaitsee lauhkealla pohjoisella alueella (toivotaan, että jäätiköiden sulaminen ei muuta merkittävästi Golf-virtausta), ja meillä on paljon puhdasta vettä sekä suhteellisen hyvässä kunnossa oleva luonnon ekosysteemi. Kasvukausi voisi olla täällä pidempikin, ja kotien lämmittäminen talvella on vähän hankalaa. Alueellamme on kuitenkin paremmat edellytykset ylläpitää ihmis- ja muuta elämää kestävästi kuin monilla muilla resurssien ylikulutuksen ja ympäristökriisien runtelemilla maailman alueilla. Meidän pitää pystyä tuottamaan elämän kannalta kriittiset resurssit mahdollisimman suurelta osin mahdollisimman lähellä.

Meillä on suomalaisina valinta edessämme. Voimme pitää silmät kiinni, jatkaa kuten tähänkin asti ja odottaa tiiliseinään törmäämisestä aiheutuvaa romahdusta. Tai sitten voimme harjoittaa suhteellisen vakaassa demokratiassamme oikeuttamme suvereeniin päätöksentekoon ja alkaa rakentaa paikallisemmin, tasapainoisemmin ja kestävämmin virittynyttä yhteiskuntaa ja taloutta. Tällaisen muutoksen mahdollisia päälinjoja hahmottelee oivallisesti BIOS-tutkimusyksikön Ekologinen jälleenrakennus -sivusto.

Niin paljon kuin Perussuomalaisia voikin vastustaa, niin puolueen nationalistinen toiminta saattaa avata poliittista pelitilaa puhua paikallisemmasta taloudesta ja yhteiskuntajärjestelmästä. Muiden puolueiden taitavien johtajien pitäisi kiireen vilkkaa hyödyntää pelitila ja tarjoilla ekologisesti tasapainoisia, oikeudenmukaisia ja realistisia vaihtoehtoja Perussuomalaisten narratiiville. Tarvitaan uusi yhteiskuntalupaus.

Valinta on vielä meidän, mutta aika tehdä vapaaehtoinen suunnanmuutos on hyvin vähissä.

Yksi vastaus artikkeliiin “Perussuomalaiset ovat oikeassa … tavallaan

  1. Pitäisikö paikallisen resilienssin rakentamisen lisäksi keskittyä myös korjaamaan kapitalistisen markkinatalouden isoimpia tämänhetkisiä ongelmia? Esim. hinta aiheutetulle ekologiselle haitalle, tulonsiirrot rikkailta sekä perustulo ja tuki uudelleentyöllistymiselle.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s